Osa 16 - Only Teardrops

Huhheijaa, hengissä ollaan! Edellisen osan julkaisusta on taas ihan luvattoman pitkä aika, mutta täällä olen viimeinkin uuden osasen kanssa! :) Kiitos paljon kaikille kommentoijille - teidän palautteenne ja uuden osan tiedustelut ovat patistaneet minua jatkamaan! 

Selitykset osan myöhästymiselle ovat samat kuin aikaisemminkin - koulu ja muut kiireet. Lisäksi mulla ei hetkeen ollut yhtään peli-intoa, mutta mulla oli juuri viikon mittainen syysloma ja innostuin siitä taas! Pyrin jatkamaan tämän tarinan tekemistä aina kun mulla vaan on aikaa ja jaksavuutta :)

JA SITTEN TÄRKEIN JUTTU:

!!!!Tänään, 20.10.2013 ylittyi blogissani 10 000 kävijän raja!!!!

Ihan uskomatonta, siis oikeasti! Kiitos, kiitos ja kiitos!

Tämän kunniaksi aion ensi viikon aikana uudistaa ulkoasun javärkätä tänne kauan kaivatun sukupuun :3

Mutta nyt lukemaaan!

~**~

Philippen ja Clarissan riitelyä oli jatkunut lähes tunnin, ja lopulta Philippe päätyi kääntämään sanaakaan sanomatta selkänsä. Ahdistus puristi hänen rintaansa, hän ei tiennyt mitä tehdä. Clarissa oli latonut hänen eteensä mitä karmeimpia vaihtoehtoja, joihin hän ei tietenkään voinut suostua. Ja mitä ihmettä hän kertoisi Mayalle? Eihän hän mitenkään voisi kertoa koko perheen olevan vaarassa.

Clarissa jäi katselemaan miehen perään hymyillen. Hän oli onnistunut järkyttämään tuota kuvottavan idyllistä perhe-elämää, joten suunnitelman ensimmäinen osa oli nyt hoidettu.

”Odotahan vain, kultaseni”, hän kuiskasi lähes äänettömästi hykerrellen. ”Pidän huolen, että pian alkaa tapahtua.”

Maya istui hotellihuoneen sängyllä vetäen polviaan rintaansa vasten. Hämmentynyt ei ollut tarpeeksi vahva sana kuvaamaan hänen tunnetilaansa sillä hetkellä. Se kumma nainen oli saanut kylmät väreet kulkemaan pitkin hänen selkäpiitään ja kaikki tuntui hajonneen käsiin, vaikkei hän ymmärtänytkään, mistä todella oli kyse. Philippe ja se nainen luultavasti vaihtoivat ihan normaalisti kuulumisiaan, mutta Maya ei mahtanut mitään sisällään vellovalle epäilykselle.     

Maya tuijotti yöpöydällä vankkana seisovaa lamppua hajamielisesti. Hänen ajatuksensa poukkoilivat hallitsemattomana sekamelskana, eikä hän saanut niistä kunnolla kiinni. Hän yritti takertua joihinkin mieltä tyynnytteleviin ajatuksiin, mutta ne luisuivat hänen otteestaan. Miksi hän oli näin epävarma? Philippe rakasti häntä ja pysyisi taatusti hänen rinnallaan. Yllätysvieras Ranskasta ei vaikuttaisi heidän suhteeseensa millään tavalla! 

Äkkiä hänen sisällään velloi epäilyksen lisäksi myös hirveä pahanolontunne. Kouristuksenomainen tunne vatsassa nosti kylmän hien pintaan, eikä hän mahtanut yökkäysrefleksille mitään.

No niin, vatsaflunssa tästä vielä puuttuikin.

Mayan oli pakko nousta ylös ja hoiperrella vessaan oksentamaan. Samantyyppinen olo oli vaivannut häntä edellisiltanakin ruuan jälkeen. Hotellin sapuskoissa oli taatusti jotain vikaa. Tyhjennettyään vatsansa sisällön pönttöön hänen olonsa helpottui ainakin hiukan. Hän pyyhki hikeä otsaltaan ja yritti saada vatsansa rauhoittumaan tahdonvoimalla.

”Maya?” huolestunut ääni kuului hänen takaansa. 

Säpsähtäen Maya suoristautui ja näki miehensä ovensuussa. Tämän otsa oli rypyssä ja tämän kasvoilla oli tulkitsematon ilme. Silmistä paistoi kuitenkin peittelemätön huoli.

”Ma chérie, oletko kunnossa?”

Maya ei hetkeen löytänyt äänihuuliaan, eikä tiennyt, mitä sanoa. Philippe kuitenkin odotti kärsivällisesti. Maya yskäisi muutaman kerran ennen kuin sai äänensä taas kuuluviin.

”Tuota… Joo, olen ihan kunnossa”, hän sanoi ja yritti hymyillä. ”Saitko asiat hoidettua sen naisen, Clarissan, kanssa?”

Mayan yllätykseksi ja oikeastaan järkytykseksi Philippe asteli lähemmäs pää painuksissa.

”Philippe?” Mayan ääni oli kohonnut muutaman oktaavin verran, kuten aina, kun hän oli todella huolissaan. Philippe huokaisi syvään ja näytti punnitsevan sanojaan hyvin tarkkaan. Huoli ja epäilys kasvoivat Mayan sisällä kulovalkean tavoin.

Hänen vaistonsa oli ollut oikeassa. Jotain oli taatusti tekeillä. 

”Maya, haluan sinun kuuntelevan tarkkaan. Clarissa on vanha tuttuni Ranskasta. Hän tuli tänne, koska –” Philippe aloitti epäröiden, mutta Maya keskeytti hänet saman tien.

”Onko hän sinun exäsi?”

Järkytys välähti Philippen kasvoilla, ennen kuin hän ehti saada ilmeensä kuriin. Maya ehti kuitenkin huomata sen.

”Ei! Emme ole koskaan seurustelleet”, mies vakuutti hädissään. ”Hän on vain ystävä, tai oikeastaan vain tuttava.”

Maya mutristi suutaan ja kohotti kulmiaan epäilevänä. 

”Tuttava, joka hilaa perseensä Ranskasta tänne asti vain sinun takiasi?”

Tilanne alkoi vaikuttaa toivottomalta, eikä Philippe ollut ollenkaan varautunut keskustelun saamaan käänteeseen.

”Maya-rakas, ei se ole mitään sellaista. Minä –”

”Älä selitä enempää, en halua edes kuulla. En ainakaan tänään, voin todella pahoin juuri nyt.”

”Kultaseni, anna minun selittää! Myönnän, että se nainen oli aikoinaan hyvä ystäväni, hän oli  muutaman vuoden ajan harjoittelijana siinä sairaalassa, jossa Ranskassa työskentelin.  Kun tapasin sinut ja kerroit, mikä olet, en voinut olla kertomatta hänelle. En kertonut todellisista tunteistani sinua kohtaan, mutta kerroin geeneistäsi. Clarissa on hirveän kiinnostunut kaikesta yliluonnollisesta, kuten minäkin. Hän kuitenkin kiinnostui tapauksestasi kohtuuttoman paljon, ja kun meidän juttumme syveni, en voinut muuta kuin katkaista välini siihen naiseen. Sitten –”

”Hetkinen, hetkinen!” Maya keskeytti miehensä hätääntyneenä.

”Sinä siis tiedät, mikä minä olen?”

***

”Etkö tosiaan muista siitä illasta mitään?” Philippe kysyi hieman harmissaan. Maya puristi jalkojaan tiukemmin rintaansa vasten ja pudisti päätään.

”Olen pahoillani, mutta muistan vain sumeasti sinun kasvosi ja… Noh, siihen se sitten jääkin.” 

Philippe huokaisi ja sipaisi vaimonsa käsivartta. Sitten hän naurahti ilkikurisesti.

”Ja silti olet siinä… Täytyy sanoa, että on melkoinen ihme, että soitit minulle, kun et kerran muistanut mitään.”

Maya kohautti olkiaan ja hymyili hiukan itsekin. ”Minulla oli vain jotenkin tosi vahva tunne sinusta…”

”Ehkä se kuuluu niihin erikoiskykyihisi”, Philippe naurahti vinkaten silmäänsä. Maya huokaisi kärsimättömänä.

”En vieläkään tajua, miten muka tiedät minusta kaiken.”

”Koska sinä kerroit sen itse…” Hieman haikea hymy huulillaan Philippe alkoi muistella sen yön tapahtumia, jolloin he ensi kerran tapasivat.

”Tapasimme sattumalta silloin puistossa, olin menossa paikallisen yökerhoon ottamaan muutaman ja sain houkuteltua sinut mukaan. Kuten kerroin, olin – ja olen edelleen – kiinnostunut kaikesta yliluonnollisesta. Sinertävä ihosi herätti minussa kiinnostuksen heti ensisilmäyksellä ja halusin tietää sinusta enemmän. Portsari ei oikein luottanut sinuun, kun olit ulkomaalainen, mutta pienellä lahjuksella sain sinut sisään.”

”Täytyy kyllä sanoa, että joit silloin ihan tajuttomasti. Eli oikeastaan suurempi ihme olisikin, jos sattuisit muistamaan jotain”, Philippe naurahti ja sai Mayan rypistämään ärtyneenä otsaansa.

”Kumosit drinkkejä toisensa perään sitä mukaa kun minä niitä sinulle tarjosin. Alkoholin myötä rentouduit ja paljastuit niin valloittavaksi ihmiseksi, etten millään voinut pysyä erossa sinusta sinä iltana. En juottanut sinua päästäkseni pöksyihisi, halusin sinun vain pitävän minusta. Nauroit tyhmille jutuilleni ja puhaltelit niitä kummia saippuakuplia kanssani, olit niin suloinen. Tieteellinen kiinnostukseni muuttui nopeasti ihastukseksi. Olisin varmasti hakenut sinulle kuun ja tähdet taivaalta, jos vain olisit keksinyt sitä pyytää.”

”Ja koska olin humalassa, lörpöttelin sinulle kaikenlaista, niinkö?” Maya arvasi harmistuneena. Philippe kallisti päätään ja hymyili ystävällisesti.

”No tavallaan, mutta kultaseni, ei siinä ole mitään pahaa. Olit todella ahdistunut ja sinulle teki hyvää tuulettua ja purkaa tunteitasi.”

”Mikset juossut minua karkuun, kun kerroin geeneistäni?” 

”Sinä et kertonut asiasta alun perin omasta aloitteestasi – minä kysyin, mikä sinä olet ja sinä kerroit muitta mutkitta olevasi keiju ja heti perään vuodatit ahdinkosi. Olen aina tiennyt joukossamme olevan muitakin kuin tavallisia ihmisiä. Olen kohdannut vampyyreja ja ihmissusia, keijua en kuitenkaan ollut eläessäni tavannut. Olin ollut jo pelkästä luonteestasi haltioissani, mutta se, että olit mikä olit, sai minut hullaantumaan sinuun lopullisesti. ” 

”Sain sinut houkuteltua tanssimaan ja meillä oli todella mukavaa keskenämme. Klubilla ei ollut kovin paljoa porukkaa, koska oli arki-ilta. Saimme olla varsin rauhassa.”

”Tanssittuamme lähes tunnin, koko juttu alkoi mennä aina vain intiimimmäksi ja lopulta löysin huuleni sinun huuliltasi. Voin sanoa, että sen parempaa suudelmaa en ollut eläessäni kokenut. Siinä oli selvästi jotain suurempaa tarkoitusta.”

”Vuokrasin paikan porealtaan käyttöömme ja houkuttelin sinut kertomaan enemmän itsestäsi. Kerroit perheestäsi ja kaikesta siitä, mitä äitisi oli sinulle suvustanne kertonut. Kerroit häpeäväsi sinistä ihoasi ja että haluaisit olla ihan tavallinen. Lohdutin sinua ja sinä tunnuit rauhoittuvan ja rentoutuvan sanoistani. Sanoit, että on ihanaa kertoa tästä jollekulle, että olet kyllästynyt salailemaan.”

”Porealtaassa välillämme kipinöi ja tunteet olivat kuumia, mutta voin vannoa sinulle, ettemme menneet suutelua ja pientä käsipeliä pidemmälle. Et muistanut omaa puhelinnumeroasi, joten annoin sinulle omani. Rakastuin sinuun palavasti sinä yönä ja saatoin vain rukoilla, että ottaisit minuun yhteyttä.”

Maya tuijotti miestään hämmentyneenä. Hänen sisällään kuohui monenlaisia tunteita, päällimmäisinä ehkä ärtymys ja samaan aikaan rakkaus tuota miestä kohtaan. Philippe olikin kokoajan tiennyt hänestä. Hän oli aivan turhaan viettänyt unettomia öitä, pelännyt että mies jättäisi hänet, jos tietäisi… Aivan turhaan.

”Minä en tiennyt, että sinä tiedät minusta”, Maya kuiskasi. Philippe hymyili hellän pahoittelevasti.

”Minä en tiennyt, ettet muistanut mitään.”

”Uskomatonta, että olemme olleet näin kaunan yhdessä ja eläneet täydessä tietämättömyydessä näin tärkeistä asioista”, Maya puuskahti. Philippe kohautti rennosti olkiaan.

”Ei kai se niin iso juttu ole. Minä rakastan sinua ja pientä keijukaispoikaamme, eikö se ole tärkeintä?”

”Niinpä kai.”

Keskustelu jatkui yömyöhään asti ja lopulta pari nukahti painautuneina toisiaan vasten. Maya tunsi olonsa helpottuneeksi: hänen ei tarvinnut enää salailla. Hänen ahdistuksensa oli kuitenkin siirtynyt kaivertamaan vuorostaan Philippen rintaa, vaikkei mies sitä myöntänytkään. Hän oli kertonut kyllä Clarissasta, mutta ei läheskään kaikkea. Hän ei halunnut Mayan huolestuvan, joten hän päätti hoidella sen naikkosen itse. 

***

Seuraavana aamuna Rhage oli noussut todella aikaisin pakkaamaan tavaroitaan. Hän aikoi viimein muuttaa takaisin omilleen. Hän oli purkanut aikaisemman vuokrasopimuksensa täältä Isla Paradisosta, sillä hän halusi vaihtaa maisemaa. Bridgeportissa häntä odotti täysin uusi elämä.

”Äiti, en aio odottaa Mayaa, lentoliput on jo varattu, enkä aio vaihtaa lentoa.”

”Et voi tehdä hänelle niin kuin Vanessa teki!” Latika sanoi murtuneella äänellä. Hän ei olisi halunnut kuopuksensa lähtevän. 

”En minä teekään”, Rhage sanoi kärsimättömästi. ”Jätän teille osoitteeni enkä vaihda puhelinnumeroani. Voitte tulla luokseni ja soittaa milloin tahansa.”

”Eihän sinulla ole edes mitään matkatavaroita…” Latika yritti vielä estellä, vaikka tiesi sen olevan turhaa. Rhage naurahti ja katsoi vanhempiaan haikeasti.

”Äiti, minun on aika aloittaa ihan oma elämä.”

Pitkään hiljaa pysytellyt Cyle rykäisi viimeinkin ja silitti vaimonsa käsivartta tyynnyttelevästi.

”Kultaseni, Rhage on oikeassa.”

”Mutta tavarasi…” Latika yritti vielä.

”Tarvitsen vain kitaran ja savukkeita”, Rhage hymyili.

”Kuljetuspalvelu vie hänen tavaransa vanhalta asunnolta uudelle”, Cyle rauhoitteli Rhagen kommenttia säikähtänyttä Latikaa. Samalla heidän korviinsa kantautui ulkoa taksin tööttäys.

”Noh, hei sitten”, Rahge sanoi ja rutisti pikaisesti molempia vanhempiaan.

”Pidä huoli itsestäsi, ja soita heti kun olet perillä”, Latika kuiskasi pojan korvaan.

”Kyllä kyllä.”

”Onnea matkaan, poikaseni”, Cyle sanoi ja taputti poikaansa selkään.

Kyyneleet kihosivat Latikan silmiin, kun hän katseli poikansa loittonevaa selkää.

”Älä huoli, rakas”, Cyle mutisi. ”Rhage ei ole Vanessa. Me kuulemme pojasta vielä.”

***

Toisaalla samaan aikaan...

”Moi, mä tulin”, Clarissa tervehti miesystäväänsä väsyneenä. Öinen riitely Philippen kanssa ja huonosti nukuttu yö sen kämäsen hotellin surkeimmalla sänkyviritelmällä vaativat veronsa. Clarissa katsoi sohvalla kaljapullo kourassa makoilevaa miestä ja huokaisi syvään. Olisihan se pitänyt arvata.

”Fred?” Clarissa yritti herätellä miehen huomiota. Tämä kuitenkin vain tuijotteli tyhjyyteen lasittunein silmin. Clarissa haistoi kuvottavan löyhkän, joka leijaili koko asunnossa.

”FRED!” Clarissa kivahti kuuluvammalla äänellä ja sai kuin saikin miehen hätkähtämään. Fred korjasi asentoaan aavistuksen verran ja mutisi jotakin epämääräistä.

”Mitä sanoit?” Clarissa tivasi ärtyneenä. Fred selvitti kurkkuaan ja köhäisi:

”Että tervetuloa vaan. Johan tässä on saanutkin odotella. Laitatko pitsan mikroon samalla kun siellä keittiössä räpellät?”

Clarissa puristi kätensä nyrkkiin ja puri hampaitaan yhteen, kun kiukku lävisti hänet sisältäpäin.

”Anteeksi kuinka?”

”Minä sanoin, että –”

”Minä kuulin kyllä, mitä sanoit! Lämmitä itse sapuskasi, en ole mikään piika!” Clarissan äänenvoimakkuus kasvoi aina vain ja hän huomasi huutavansa. Taas. Vastahan he toissapäivänä olivat sopineet, ettei näiden seinien sisällä järjestetä riitoja. 

Fred onnistui kampeamaan itsensä ylös sohvalta, selvästikin riidanhakuisena.

”Tajuatko, miten huolissani olen ollut? Me ollaan ihan vieraassa kaupungissa ja sinä huitelet ties missä!” mies pauhasi. ”Oli jo ihan tarpeeksi, että pakotit minut muuttamaan tänne kuumuuteen – voisit edes sitten viettää aikaa kanssani!”

Clarissa ei ollut uskoa korviaan. 

”Mitä hittoa, mies?” hän puuskahti silmiään pyöritellen. ”Ei me olla muutettu! Me asutaan täällä väliaikaisesti, koska meidän pitää toimittaa sedälle se perhanan keijukainen – toin sinut tänne, koska me tarvitaan ne rahat!”

”Enkö minä sanonut, etten halua enää sekaantua sen hullun papan asioihin?” Fred ärähti. Hänen äänensä sammalsi ja hänen viinankatkuinen hengityksensä oli viedä Clarsissalta tajun. 

”En minäkään halua”, Clarissa yritti rauhoitella. ”Mutta en myöskään halua ulosottoa. Fred, haluan asua kanssasi. Haluan, että asumme Ranskassa, omassa pienessä omakotitalossamme, jossa on ihana kylpyamme ja tuhottomasti muistoja. Mutta ei meillä ole enää varaa siihen.”

Kiitos sinun juomisesi, hän lisäsi mielessään, muttei tohtinut sanoa sitä ääneen. Fred saattaisi raivostua vielä pahemmin ja jopa lyö– ei. Ei hän enää niin tekisi. 

”Clarissa, minä rakastan sinua”, Fred sanoi äkkiä onnettomana. ”Anna anteeksi, kyllä minä tiedän, että haluat vain meidän parastamme. Annathan anteeksi? Lupaan etten huuda sinulle enää. Tee vain, mitä sinun täytyy.”

”Kiitos”, Clarissa huokaisi. ”Mutta sinun täytyy luvata myös, ettet enää juo, sillä –”

”Hssh”, Fred suhahti ja veti Clarissan itseään vasten. Clarissa voihkaisi eikä voinut muuta kuin antautua miehen lihaksikkailla käsivarsilla. Hän tiesi, että vaikka he saisivatkin sen sini-ihoisen ämmän kiinni ja sen myötä lihavan rahatukun taskuunsa, mikään ei muuttuisi.  Siltikin hän antoi taas uuden mahdollisuuden. Siltikin hän antoi anteeksi, luoja ties kuinka monennen kerran. Nyt hänen olisi vain hiottava suunnitelmansa loppuun ja he voisivat Fredin kanssa huoleti elää yhdessä.

***

Oli kulunut pari päivää siitä, kun Maya ja Philippe olivat palanneet häiden jälkeiseltä lomareissultaan. Maya oli järkyttynyt pahasti Rhagen äkkilähdöstä, mutta toisaalta hän ymmärsi veljeään. Lisäksi hän oli puhunut tämän kanssa jo muutaman kerran puhelimessa ja veli tuntui olevan enemmän kuin innoissaan uudesta kämpästään. Maya oli onnellinen Rhagen puolesta, mutta huolissaan itsestään. Pahoinvointiaallot eivät tuntuneet laantuvan ja hän oli alkanut epäillä jotain aivan muuta kuin vatsaflunssaa.

Hän oli käynyt työpäivänsä jälkeen ostamassa apteekista raskaustestin ja tehnyt sen saman tien kotiin päästyään. Nyt hän tuijotti tikkua herkeämättä, sydän pamppaillen. Hän ei ollut aivan varma, oliko valmis uuteen perheenlisäykseen vai ei. Elämä oli nyt helpompaa, kun hänen ei tarvinnut murehtia keijuasian kertomisesta Philippelle. Mutta toisaalta mies oli viimepäivien ajan ollut todella etäinen ja jotenkin poissaoleva. 

Kun tikkuun ilmestyi kuin ilmestyikin kaksi viivaa, Mayan nosti kätensä huulilleen.

”Ei ole totta…” hän henkäisi lähes äänettömästi ja lämmin tunne levisi hänen kehoonsa päästä varpaisiin. Hän todella odotti taas lasta. 

Philippe leikki esikoisensa kanssa rauhassa mitään mistään tietämättä. Hän yritti parhaansa mukaan unohtaa Clarissan ja tämän typerät uhkailut. Ei hän tosissaan uskonut, että se ämmä saisi mitään vakavaa aikaiseksi, mutta huoli kalvoi hänen sisintään silti – etenkin, kun hän katsoi pientä poikaansa. Clarissa oli soittanut hänelle eilen töihin, mutta hän ei ollut vastannut. Jotenkin hän toivoi, että jos hän jättäisi koko jutun huomiotta, se menisi ohi itsestään. 

”Katso isi!” Damen hihkaisi, kun hän onnistui tunkemaan oikean palikan oikeaan koloon. Philippe hymyili ja taputti pojalleen.

”Hienoa Damen, sinustahan tulee vielä insinööri”, hän totesi haukotellen. ”Mutta kuulehan pojuseni, alkaa tulla myöhä – tiedät mitä se tarkoittaa.”

”Damen ei nuku!” Damen protestoi, kun Philippe nosti tämän syliinsä.

”Nukkuupas, muuten et jaksa huomenna leikkiä”, Philippe sanoi hellästi ja kutitti poikaa. Damen puhkesi nauramaan  kiemurrellessaan isänsä käsivarsilla. Philippe huokaisi ja halasi poikaa tiukasti. Hän ei antaisi minkään vahingoittaa tätä.

Latika oli pyytänyt Mayaa terassille syömään iltapalaa. Hän oli leiponut aamulla suuren limettipiirakan, joka oli onnistunut erinomaisesti.

”… Olen vähän huolissani isästäsi. Eilenkin hän väitti omistavansa vihreän hevosen – tiedän, ettei vanhuus tule yksin, mutta silti… Kultaseni, kuunteletko sinä?”

Maya säpsähti mietteistään ja hymyili äidilleen anteeksipyytävästi.

”Joo.”

”Onko kaikki hyvin?” Latika kysyi otsa rypyssä leikatessaan palaa piiraasta. Maya huokaisi ja otti kakkupalan vastaan. 

”Philippe on ollut kamalan etäinen viimeaikoina.”

Latika työnsi palan piirasta suuhunsa ja kallisti hieman päätään.

”Kaikki tarvitsevat joskus omaa aikaa.”

”No joo, mutta me ollaan vasta menty naimisiin! Ja kaikki alkoi sen meidän reissun jälkeen. Tuntuu kuin hän välttelisi minua, enkä tiedä, miten kertoisin yhdestä jutusta.”

”Mistä jutusta?” Latika kysyi uteliaana sivuuttaen totaalisesti Mayan muun vuodatuksen. Maya huokaisi jälleen ja hetken mietinnän jälkeen päätti kertoa uutisista äidilleen.

”Taidan olla taas pieniin päin”, hän puuskahti. 

Latika pudotti haarukkansa ja hämmentynyt hymy levisi tämän kasvoille.

”Maya, sehän on ihanaa!” hän henkäisi ja puristi tyttärensä olkapäätä. ”En malta odottaa, että saan taas pikkuisen nyytin syliini!”

Maya pudisteli päätään harmistuneena. ”Kyllä minäkin haluan toisen lapsen, mutta en tiedä miten Philippe tähän suhtautuu…” Tokihan mies oli silloin aikaisemmin rannalla vihjannut lisäyksestä jälkikasvuun, mutta tämän viimeaikainen käytös oli saanut Mayan epäröimään.

”Ajattelin, että kävisin ensin yksin ultrassa ottamassa tilanteesta tarkemmin selvää ja kerron hänelle vasta sitten.”

Latika nyökkäsi hyväksyvästi pystymättä peittelemään innostunutta virnettään.

”Kuulostaa hyvältä suunnitelmalta."

***

Pari viikkoa myöhemmin Maya oli viemässä Damenia nukkumaan, kun hän pysähtyi olohuoneeseen, jossa muu perhe oli katselemassa televisiota.

”Philippe”, hän herätteli ohjelmaan uppoutuneen miehensä huomiota. Mies hätkähti ja kääntyi katsomaan vaimoaan.

”Käyn laittamassa pojan nukkumaan, tulistiko sitten hetkeksi juttelemaan kanssani?”

Philippe mutristi huuliaan ja huokaisi syvään. ”Kyllähän se käy.”

Tympääntynyt reaktio sai Mayan pettymään. Mikä tuota miestä oikein vaivasi?

Peiteltyään Damenin Maya vaihtoi mekkonsa löysempään malliin, sillä hänen vatsakumpunsa oli kasvanut jonkin verran. Hän silitteli vatsaansa lempeästi ja toivoi kovasti, että Philippe ilahtuisi vauvauutisista – ehkä se saisi hänet jopa palaamaan entiselleen. 

Lopulta Maya uskaltautui ulos lastenhuoneesta. Latika oli odottanut häntä ulkopuolella ja kaappasi tyttärensä halaukseen.

”Philippe on makuuhuoneessanne. Hyvin se menee – olette käyneet tämän saman läpi ennenkin.”

”Mistä sinä halusit puhua”, Philippe kysyi hieman tiukkaan sävyyn. Maya hymyili hermostuneesti ja yritti löytää oikeita sanoja.

”Olet ollut viime viikkojen ajan jotenkin outo ja etäinen. En tarkoita, että meidän pitäisi olla jatkuvasti kiinni toisissamme, mutta minä todella kaipaan sinua.”

Philippe puraisi huultaan ja näytti epäröivältä.

”Olen pahoillani”, hän kuiskasi. ”Töissä on vaan ollut niin rankkaa.”

”Niin tietenkin”, Maya sanoi hymyillen edelleen, vaikkei hän uskonut sanaakaan. 

”Minulla on sinulle kuitenkin jotain kerrottavaa, sillä… Minä odotan taas lapsia”, sanat tippuivat Mayan huulilta nopeaan tahtiin. Noin, nyt hän oli saanut sen sanottua. Philippen reaktio oli kuitenkin jotain aivan muuta kuin hän oli odottanut.

”Quoi?!” mies karjaisi kauhistuneen kuuloisena.

”Et sinä voi olla raskaana – et saa olla raskaana!” tämä huusi ja kuulosti samaan aikaan sekä vihaiselta että järkyttyneeltä. ”Ja miten niin lapsia? Älä vain sano, että –”

”Kyllä, Philippe, me saamme kaksoset. Sain tietää sen eilen lääkäriltä”, Maya kuiskasi ääni väristen itkun partaalla. Miksi Philippe suuttui noin kovasti?

”Voi hitto”, Philippe puuskahti ja sulki hetkeksi silmänsä. Hän ei todellakaan olisi halunnut lisää huolenaiheita. Hän oli kaulaansa myöten ongelmissa jo nyt, kun yritti suojella vaimoaan ja ainokaista poikaansa. Nyt hän sitten sai tietää, että hänen vastuullaan oli kahden sijasta neljä ihmishenkeä. 

”Philippe, onko kaikki hyvin?” Maya änkytti ja tutkaili miestään huolestuneena. ”En tiedä, mikä sinulla on, mutta voit kertoa minulle mitä tahansa.”

”Anteeksi”, Philippe henkäisi ja pinnisteli, ettei alkaisi itkeä.

”Philippe?”

”Anna anteeksi, rakas. En tiedä mikä minuun meni”, Philippe mutisi yrittäen keräillä itseään kasaan. Hänen olisi rauhoituttava ja hoidettava tämä homma kotiin. Clarissa oli soittanut hänelle päivittäin, mutta hän ei ollut vastannut. Huomenna hän soittaisi tälle itse ja käskisi tämän painua syvimpään helvettiin. 

Philippe poimi Mayan kädet omiinsa ja puristi niitä lujasti.

”Annathan anteeksi?”

Maya huokaisi ja hymy levisi hänen kasvoilleen.

”Totta kai annan. Minä haluan, että me olemme perhe.”

”Niinhän me olemmekin, aina ja ikuisesti.”

~**~

Otsikon biisi: Emmelie de Forest - Only teardrops

Siinäpä se, vähän sekava osa, mutta toivottavasti tykkäsitte... Mitäs mieltä olette Clarissasta ja Fredistä? Millaisen suunnitelman luulette Clarissan keksineen? Uskotteko, että Philippe onnistuu pelastamaan perheensä? 

Kommentit ovat enemmän kuin tervetulleita!